torstaina, syyskuuta 06, 2012

Netta Walldén; Ruben ja rouva Mallamudin tapaus


 



2011 WSOY, 161s.

Tämä ihastuttavakantinen teos on komeillut muutamilla seuraamillani blogeilla ja päätin kokeilla, josko eka- ja tokaluokkalaiset poikani jaksaisivat kuunnella äidin kähisevää ääneenlukua. Olen maailman huonoin ääneenlukija enkä eläisi päivääkään puhetyöläisenä. Onneksi lapseni lukevat jo sujavasti itsekin, mutta toki yhteinen lukuhetki on perhe-elämässä parhautta.

Kirjan rakenne on mielenkiintoinen. Osa vitseistä on selkeästi suunnattu varttuneemmille lukijoille, etenkin lasten ja aikuisten välisistä suhteista kertovat kohdat. Lauseet ovat pitkähköjä (ainakin siltä ääneen lukiessa tuntui) ja kuvailevat pikkutarkasti ympäristöä. Huomasin, ettei kuusivuotias poikani pysynyt yhtä hyvin kärryillä, kuin kahdeksanvuotias. Tarina kyllä pienempää pelotti, varsinkin salaperäinen "ääni", jopa siinä määrin, ettei illalla meinannut tulla uni silmään, kun jäi kauhukuvia mielessään pyörittelemään. 

Lapsena olin aivan hulluna (ja oikeastaan aikuisenakin) mysteereihin ja arvoituksiin, joten sisäinen lapseni intoutui teoksesta. Kirja kertoo salaperäisen rouva Mallamudin tarinan. Rouva on kova pesemään pyykkiä mutta sosiaalisesti täysin erakoitunut. Ikkunalaudalla vartioivat posliininuket pitävät tunkeilijat loitolla ja varmistavat rouvalle pesurauhan. Naapurissa asuvat uteliaat ja toimeliaat lapsoset Ruben ja Lisa, sekä heidän hysteriaan kallistuva äiti ja ihan pikkuisen rauhallisempi isä. Rouva Mallamudin takapihalta kantautuu öisin omituista ääntä, jonka arvoituksen Ruben ja Lisa päättävät selvittää.

Walldén on kirjoittanut mukavan ja huumoripitoisen kirjan, jonka parissa viihdyimme. Nuorimmainen alkoi kyllä kaipailla Kapteeni Kalsaria, mutta sitä saavat lukea keskenään... 

Kirjailijalta on ilmestynyt


myös tällainen. Laitamme lukulistalle.

Kirjan ovat lukeneet myös
Susa   
Maria
Linnea

Kannattaa heidänkin arvionsa kurkistaa, omani kulkee tällä kertaa flunssavaroituksella ...

4 kommenttia:

  1. Kiva, että sekä lapset että sinä piditte kirjasta, vaikka hieman pelottikin. Oma esikoiseni on ekaluokkalainen tyttö ja koetan saada hänet innostumaan kirjasta - toistaiseksi hän ei ole halunnut ottaa tätä vielä lukuun, vaikka muuten sekä lukee itse että kuuntelee mielellään ääneen luettuja kirjoja.

    VastaaPoista
  2. Nuo äänikirjat ovat kyllä mitä mainioin keksintö! Pirates of Caribbean on äänikirjana poikien kestosuosikki :) Ekaluokkalaiselle on välillä vaikea keksiä lukemista, toisaalta sen ikäiset ovat vielä pieniä, toisaalta (omasta mielestään) jo hirmuisen isoja ♥

    VastaaPoista
  3. Minullakin on Walldénin kirja meneillään, tuo jatko-osa juurikin. Ihan mielenkiintoisesti on tarina alkanut, on aika virkistävää tutustua kotimaiseen lastenkirjallisuuteen, vaikka toistaiseksi teenkin sen ihan itsekseni ilman pikkukuulijoita:)

    VastaaPoista
  4. Odotan siis arviotasi jatko-osasta! Ainakin kirjan nimi vaikuttaa lupaavan mystiseltä :)

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥